Oulussa päätettiin nipistää vanhusten ateriapalveluista ja jättää lisukkeet kuten leipä ja voi pois. Lisäksi ruoka tuodaan kylmänä kotiin. Nyt vanhukset joutuvat lisäämään kunnan kotipalveluita jotta voivat nuo lisukkeensa hankkia kaupasta erikseen ja saada ruokansa lämmitettyä. Merkillinen yhtälö säästämisessä.
Uudessa Oulussa on useita terveyskeskuksia ja palvelun taso vaihtelee todella paljon. Kaakkurissa saattaa saada ajan lääkärille seuraavalle päivälle kun muualla Oulussa ajan saa lääkärille vakavassakin tapauksessa jopa kuukauden tai jopa puolen vuoden päähän kuten Tuirassa.
Kun olen tarvinnut meidän Kempeleen terveyskeskuksen palveluita niin annan täyden pisteet noista palveluista ja avuliaasta henkilökunnasta. Parantamisen varaa on enää hammaslääkärin jonon purkamisessa. Muutoin homma toimii. Kiputapauksessa sinnekin pääsee melko nopeasti. Ajan TK-lääkärillekin saa jopa samalle päivälle ja labraankin pääsee. Puhelinpalvelukin toimii nykyisin loistavasti. Jos sieltä ei ehditä vastaamaan niin jättää soittopyynnön vastaajaan niin useimmiten soitto tulee hetken päästä takaisin. En ole muualla törmännyt näin loistavaan palveluun, että terveyskeskuksesta soitetaan takaisin.