Tykkää painike body

25.10.2011

Lakeus kaatui ovet paukkuen

25.10.2011

Kuntasektorilla henkilöstölle turvataan viiden vuoden irtisanomissuoja lailla.

Perjantaina 14.10. kuntien ohjausryhmät kokoontuivat pohtimaan uutta käännettä kun Kempele ilmoitti haluavansa aikalisää koko touhulle. Suurimpia syitä oli sopimuksen tekstikysymys missä Liminka ja Muhos olisivat halunneet myös oman vuodeosaston. Lisäksi Kempelettä askarrutti muitten kuntien maksuosuuksien lankeaminen Kempeleläisten maksettavaksi. Liminka ja Tyrnävä poistuivat kokouksesta ovet paukkuen.

Homma siis kaatui tällä erää tähän. Hyvä näin. Me Kempeleläiset säästyimme muitten kuntien maksuilta. Joka vuosi olisi Kempeleen osuus ollut vähintään 1,2 miljoonaa euroa muitten kuntien menoja.

Herääminen Kempeleessä tapahtui vain melko myöhään. Välillä tuntui, että emme saaneet puolueetonta oikeata tietoa vaan Lakeus päämääränä oli takahuoneissa jo lyöty lukkoon maksoi mitä maksoi. Muita vaihtoehtoja ei edes pohdittu.

Valtuutetuilta pantattiin oikeata tietoa todellisista kustannuksista koko prosessin ajan ja vasta loppusuoralla kerrottiin mikä on meidän Kempeleläisten maksuosuus. Kysyin useaan otteeseen jo keväällä konsultilta todellisia kuluja ja sain puuta heinää vastauksia sote-alueen kokonaismenoista ja vasta seminaarissa oikeat hinnat kerrottiin. Valtavista hallintokuluista ei vielä silloinkaan kukaan puhunut mitään.

Ihmetystä herätti Limingan ja Muhoksen jääräpäisyys pitää kiinni vuodeosastoistaan oman kunnan alueella. Voi kysyä mistä niitä säästöjä tehdään jos joka kunnassa on oma pieni sairaala vuodeosastoineen joka vaatii ympärivuorokautista palvelua missä on myös lääkäri oltava saatavilla. Keskittämällä palvelun yhteen paikkaan saadaan varmasti oikeasti säästöjä.

Samoin henkilöstön viiden vuoden irtisanomissuojasta on vaiettu täysin. Tämä tuntui olevan tabu, mistä ei saanut keskustella virkamiesten läsnäollessa. Mistä ne säästöt olisi tehty jos ketään ei saa sanoa irti?

Yritysmaailmassa kun sanerataan niin pyritään löytämään päällekkäiset työt ja yhdistämään eri tehtäviä, mutta kuntasektorilla tämä ei onnistu kun henkilöstölle turvataan viiden vuoden irtisanomissuoja lailla. Mitä järkeä koko touhussa on jos säästöjä ei voi hakea saneraauksen kautta?

Kaikki ne viisi vuotta olisivat olleet myös henkilöstölle raskasta epävarmuuden aikaa kuka irtisanotaan ja kuka saa pitää työpaikkansa. Lain valmistelussa ei otettu lainkaan huomioon, että kaikkissa kuntien yhdistysmishankeissa henkilöstölle turvataan viiden vuoden irtisanomissuoja. Tämä ilmeisesti huomattiin vasta loppumetreillä ja ei osattu peruuttaa.

Paras-laki on täysin epäonnistunut kun se pyrkii pakottamaan kunnat yhteistoimintaan ja hakemaan säästöjä, mutta ei anna kunnille oikeita keinoja säästöjen toteuttamiseksi.

Paras-puitelaki lakkaa olemasta ensi vuoden lopussa. Laissa ei ole sanktiopykälää niille kunnille jotka haluavat jättäytyä tästä ulkopuolelle.

Paras-laki on peruja vanhan hallituksen ajalta mihin uusi hallitus ei ole sitoutunut millään tavalla.

Onneksi suurin osa Kempeleen valtuutetuista oli valppaina ja meitä ei vietykään kuin pässiä narussa.

13.10.2011

Valtuustoseminaari Lakeuden yhteenliittymästä

Kempeleen valtuutetut kokoontuivat maanantaina 3.10. aamuvarhaiseen pohtimaan mitä tehdä ympäristökuntien palveluitten yhteenliittämisessä. Monien puheenvuorojen ja kokousten jälkeen ryhmät antoivat iltapäivällä miltei yksimielisen tuomion vaatia aikalisää ensi vuoden puolelle. Perusteluina oli sopimuksen tekstikysymykset missä Liminka ja Muhos vaativat omaa vuodeosastoa. Sopimusta ei näillä näkymin saataisi aikaan ilman kuntien sitoutumista säästöihin ja luopumista omista vuodeosastoistaan.

Kempeleen valtuutetuilla oli myös suuri huoli, että Kempele joutuu muitten kuntien maksumieheksi 1,2 miljoonan euron osuudella joka vuosi. Tuo tuskin edes riittäisi koska hallintokulut ovat jo useita miljoonia euroja ja joista kempeleen osuus ensi vuoden budjetissa olisi ollut 600.000 euroa.

Mitä järkeä tässä koko sopassa olisi ollut, kun säästöjä pitäisi hakea niin kustannukset sen kuin nousevat?

No enpä ollut mukana kun joku neropatti lähti tätä valmistelemaan jo viime valtuustokaudella.